Reilu kuukausi näköjään vierähtänyt yhtäkkiä edellisestä päivityksestä... Onkohan sitä ihminen laiskistumassa? Väliäkö hällä, eihän tätä kukaan lue kuitenkaan.
No, joka tapauksessa... Kuten otsikosta ilmenee, tänään kirjoitetaan ihan vain silkasta tekstin tuottamisen riemusta. Mitään ihmeellistä tai mullistavaa ei ole tapahtunut, siispä ei ole ollut tarvetta tännekään asioista raportoida. Silti lokakuu on tuntunut järisyttävän pitkältä, jumalaton kiire on ollut olevinaan jatkuvasti. Siis töissä.
Kuten joskus aiemmin selostin, työtehtäväni vaihtui elo-syyskuun vaihteessa. Siitäpä tämä viimeisen kuukauden tai kahden kiireen tuntu on syntynytkin. Nähkääs, kun edelliseen tehtävääni ei varsinaisesti (työnantajan loistavaa henkilöstöpolitiikkaa noudattaen) ole valittu vielä seuraajaa. Ilmeisesti sellainen tulee vasta vuoden vaihteessa. Tästä johtuen olen uuden työn opettelun ohessa hoitanut myös vanhaa.
Luonnollisesti myöskään esimieheni ei ole saanut aikaiseksi päivittää tietojani ja toimenkuvaani henkilöstöosastolle, joten en myöskään ole päässyt nauttimaan tehtäväni mukaisesta palkasta. Laskeskelin tuossa, että parissa kuukaudessa on mennyt kivasti jo melkein neljäsataa paikallista valuuttaa sivu suun. Aina kun asiasta kysyy, vastaus on sama: "Nyt on hiukan kiirus, katsellaan syksymmällä" tai "Joo, pitää hoitaa se kuntoon". Ja mitään ei kuitenkaan tapahdu.
Ei silti, ihan mielelläänhän sitä tekee kahden ihmisen työt yhden ihmisen virka-aikana, ylitöitäkään kun ei kuulemma saa tulla yhtään. Vielä kun näistä töistä saa vain yhden palkan - sen pienemmän niistä kahdesta - niin kyllä hymyilyttää aina kun kello aamulla ilmoittaa, että olisi työmaalle lähdön aika. Ylitöistä muuten sen verran, että kun viimeksi kysyin lupaa jäädä hoitamaan keskeneräiset työt loppuun, tapahtui seuraavaa: armas pomoni kehtasi kysyä, miten en muka osaa järjestellä töitäni siten, että normaali virka-aika riittäisi niihin.
V-mittari oli hyvin lähellä nousta punaisen puolelle. Mies, joka on jyvittänyt allekirjoittaneelle KAHDEN IHMISEN TEHTÄVÄT, EIKÄ SAA OMIA TÖITÄÄN TEHTYÄ... Mies, joka tämän lisäksi vielä kuormittaa lisäksi muutamaa tiettyä ihmistä jatkuvasti vielä muillakin, ylimääräisillä "juoksevilla pikkuasioilla"... Mies, joka delegoi säännöllisesti omatkin työnsä muille ja poistuu pelipaikalta yleensä ainakin tuntia ennen virka-ajan päättymistä... Lähellä kävi, etten sanonut todella pahasti.
Mutta, koska taidan olla liian nöyrä työntekijä ja on helpompi ottaa vastaan se, mitä tulee, en sanonut mitään, punastelin vain. Pitäisi varmaan ottaa joskus itseään niskasta kiinni ja pitää puoliaan, ehkä jotain saattaisi muuttuakin. Vaan kun on vässykkä ja purkaa pahan olonsa verkossa "päiväkirjaan", jota kukaan ei lue. Kai se sitten on helpompaa näin, ei joudu konflikteihin "oikeiden" ihmisten kanssa.
Purkaus ohi.
No, joka tapauksessa... Kuten otsikosta ilmenee, tänään kirjoitetaan ihan vain silkasta tekstin tuottamisen riemusta. Mitään ihmeellistä tai mullistavaa ei ole tapahtunut, siispä ei ole ollut tarvetta tännekään asioista raportoida. Silti lokakuu on tuntunut järisyttävän pitkältä, jumalaton kiire on ollut olevinaan jatkuvasti. Siis töissä.
Kuten joskus aiemmin selostin, työtehtäväni vaihtui elo-syyskuun vaihteessa. Siitäpä tämä viimeisen kuukauden tai kahden kiireen tuntu on syntynytkin. Nähkääs, kun edelliseen tehtävääni ei varsinaisesti (työnantajan loistavaa henkilöstöpolitiikkaa noudattaen) ole valittu vielä seuraajaa. Ilmeisesti sellainen tulee vasta vuoden vaihteessa. Tästä johtuen olen uuden työn opettelun ohessa hoitanut myös vanhaa.
Luonnollisesti myöskään esimieheni ei ole saanut aikaiseksi päivittää tietojani ja toimenkuvaani henkilöstöosastolle, joten en myöskään ole päässyt nauttimaan tehtäväni mukaisesta palkasta. Laskeskelin tuossa, että parissa kuukaudessa on mennyt kivasti jo melkein neljäsataa paikallista valuuttaa sivu suun. Aina kun asiasta kysyy, vastaus on sama: "Nyt on hiukan kiirus, katsellaan syksymmällä" tai "Joo, pitää hoitaa se kuntoon". Ja mitään ei kuitenkaan tapahdu.
Ei silti, ihan mielelläänhän sitä tekee kahden ihmisen työt yhden ihmisen virka-aikana, ylitöitäkään kun ei kuulemma saa tulla yhtään. Vielä kun näistä töistä saa vain yhden palkan - sen pienemmän niistä kahdesta - niin kyllä hymyilyttää aina kun kello aamulla ilmoittaa, että olisi työmaalle lähdön aika. Ylitöistä muuten sen verran, että kun viimeksi kysyin lupaa jäädä hoitamaan keskeneräiset työt loppuun, tapahtui seuraavaa: armas pomoni kehtasi kysyä, miten en muka osaa järjestellä töitäni siten, että normaali virka-aika riittäisi niihin.
V-mittari oli hyvin lähellä nousta punaisen puolelle. Mies, joka on jyvittänyt allekirjoittaneelle KAHDEN IHMISEN TEHTÄVÄT, EIKÄ SAA OMIA TÖITÄÄN TEHTYÄ... Mies, joka tämän lisäksi vielä kuormittaa lisäksi muutamaa tiettyä ihmistä jatkuvasti vielä muillakin, ylimääräisillä "juoksevilla pikkuasioilla"... Mies, joka delegoi säännöllisesti omatkin työnsä muille ja poistuu pelipaikalta yleensä ainakin tuntia ennen virka-ajan päättymistä... Lähellä kävi, etten sanonut todella pahasti.
Mutta, koska taidan olla liian nöyrä työntekijä ja on helpompi ottaa vastaan se, mitä tulee, en sanonut mitään, punastelin vain. Pitäisi varmaan ottaa joskus itseään niskasta kiinni ja pitää puoliaan, ehkä jotain saattaisi muuttuakin. Vaan kun on vässykkä ja purkaa pahan olonsa verkossa "päiväkirjaan", jota kukaan ei lue. Kai se sitten on helpompaa näin, ei joudu konflikteihin "oikeiden" ihmisten kanssa.
Purkaus ohi.
