Naapuruutta jalkapallon merkeissä

Vietin juuri "mahdottoman miellyttävän" neliviikkoisen. Olin näet kesälomalla. Valitettavasti se sattui osumaan päällekäin sellaisen turhanpäiväisyyden kuin jalkapallon MM-kisojen kanssa, ja alakerrassa asuu kaikesta päätellen innokas lajin ja Espanjan joukkueen kannattaja. Finaaliottelun jälkeen olin siitä lähes varma.

Asiaan. Keneltäkään ei varmaan ole mennyt ohi se seikka, että viimeisten viikkojen aikana on ollut melko lämmin. No, sehän on sinänsä mukavaa, mutta aiheutti muutamia mielenrauhaa häiritseviä hetkisiä. Tarkemmin sanottuna aina, kun Yle suuressa viisaudessaan näytti em. turhakepelin otteluita. Ja varsinkin silloin, kun aiemmin nimeltä mainittu Espanja pelasi. Näitä tuokioita olisi tietty voinut paeta ulos, mutta lenkkipolulla ja pyöräteillä jaksaa viettää vain rajallisen määrän aikaa.

En nimittäin viihdy paikallisilla uimarannoilla tai terasseilla tomaatinpunaisten ja hieltä haisevien kanssaihmisten keskellä, johonkin säälittävään, vielä vapaana olevaan koloon pyyhkeeni tai olueni kanssa ahtautuneena. Älä ymmärrä väärin, samanlainen rasvaa tirisevä grillimakkara olisin itsekin, mikäli näihin paikkoihin päätyisin. Joka tapauksessa: ratkaisin asian paistattelemalla päivää parvekkeella.

Melko pian rentoutumista kuitenkin alkoivat häiritä otteluiden aikana tasaisin väliajoin toistuvat sivistyssanat ja -ilmaukset, kuten "Voi nyt vittu", "Ei saatana", "Voi vitun homo, paska temppu" ja "Helvetin paskahousut, eihän tosta tuu yhtään mitään". Tätä, usein moniäänisenä soitettua sinfoniaa sävelsi monasti rytmikäs olutpullojen kilinä.

Miten kuumuus tähän sitten liittyy? No, välillä yritin paeta tätä ilmiötä sisätiloihin, mutta subtrooppisen ilmaston vuoksi asunnossa on pidettävä parvekkeen ovi auki yölläkin, ettei tukehdu. Ilmeisesti myös alakerran penkkiurheilija tovereineen on pannut merkille saman asian ja ovi oli auki sielläkin. Ainakin päätellen siitä, että äänenvoimakkuus pysyi edelleen samana.

Sietokykyä koetteli vielä samaisessa asunnossa majaa pitävä nuori nainen, jota ei ymmärtääkseni ole siunattu muulla kuin ulkonäöllä ja muotitietoisuudella. Tältä havainnolta ei voinut välttyä, sillä kyseinen neitokainen sipsutteli joka ikisen pelin aikana parvekkeen puolelle ja aloitti rituaalisen puhelunsa: "No moi. Joo, kotona. Eiku Riku (nimi muutettu) kattoo futista. Emmä viitti. Eiku emmä jaksa. Eiku emmä oikeesti jaksa. Noku... Eiku ihan oikeesti. Se ois ihkuu... Eiku emmä jaksa. Tuu sä tänne." Ja niin edelleen. Ymmärtänette, mitä tarkoitan. Ja volyymi oli sitä luokkaa, että kaupungin toisella puolellakin oltiin varmasti perillä "keskustelusta".

No, alkuun ajattelin, että onneksi kisat eivät kestä ikuisesti ja otteluitakaan ei ole tauotta tarjolla. Että ehkä tässä pärjätään. Valitettavasti vain usein kävi niin - varsinkin iltaotteluiden jälkeen - että peliä seuratessa lipitetty keskikura tai puhelun lomassa litkitty Golden Capin uusi "Äitelän ylimakea puutarhamansikka-mango-toffee" kihahti huppuun. Illan hämärissä alkoivat soida ensin puhelimet ja sitten ovisummeri. Yleisin lause pelien jälkeen nimittäin kuului seuraavasti: "Moro, mitä teet? Hei, tuu tänne, meinattiin et vedetään perseet."

Siitä se ajatus sitten lähti, kuten sanotaan. Siinähän sitten yritettiin pitää tyynyä molemmilla korvilla ja pyöriä sängyssä, toiminnan soundtrackina toimiessa alakerrasta äänenvoimakkuudella 11 pauhaava Lady Gagan tai Fintelligensin bassobiitti. Tunnelmaa kohotti entisestään epävireinen mieskuoro Känniääliöt, jonka piti toistaa ainoa osaamansa riimi "Hei äijät, mikä boogie" joka kerta sen kuullessaan. Ja useimmiten puoli tahtia myöhässä.

Oli rentouttava loma, kerta kaikkiaan. Onneksi pääsi taas töihin.