Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämäntyyli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elämäntyyli. Näytä kaikki tekstit

lauantai 7. elokuuta 2010

Elämäntapaguruilu

Jahas, melkein pari viikkoa ollut hiljaiseloa. Eipä silti, ei tässä nytkään paljon avautumisen aihetta ole ilmaantunut, kunhan päätin taas valittaa ihan noin yleisesti. Suomalainen mies ei nimittäin ole suomalainen mies, jos ei joku asia ole huonosti.

Tällä kertaa aiheena on muiden yksityisasioihin puuttuminen ja elämäntyylin arvosteleminen sekä pyytämättömät elämänohjeet. Aloitetaan vaikka siitä, että parilla töistä tutulla ihmisellä on melko ärsyttävä tapa puuttua siihen, miten vietän viikonloppuni. Liikunta ja muu ulkoilu sekä musiikin kuuntelu ja lukeminen eivät kuulemma ole soveliaita tapoja kuluttaa aikaa vapaapäivinä. Ei, pitäisi kuulemma nukkua pitkälle yli puolenpäivän ja sitten roikkua taas miltei seuraavaan aamuun jossain kuppaisessa pintaliitopaikassa, raahata kotiin joku sammumisen rajamailla oleva yhden yön ihanuus, jonka nimeä ei aamulla edes muista. Se on kuulemma poikamiehelle sopivaa.

Toinen asia, josta nämä herrasmiehet jaksavat huomautella on se, mistä ostan vaatteeni. Viimeksi eilen minulle tehtiin selväksi, ettei ole soveliasta liikkua julkisesti kaupungilla Anttilasta ostetuissa kengissä tai Citymarketin shortseissa ja t-paidassa. Ainoa hyväksytty kenkämerkki on kuulemma Lacoste ja t-paidassa pitäisi olla rinnassa Tommy Hilfigerin logo ja hintalapussa kolmenumeroinen summa. Anteeksi nyt, mutta 1) Anttilasta saa varsin hyviä ja tyylikkäitä kävelykenkiä, joiden hinnassa ei ole tuotemerkkilisää ja 2) Citymarketin Blue-tavaramerkin t-paidat ovat sopuhintaisia, laadukkaita ja mukavia päällä.

Allekirjoittanut ei nimittäin kykene muutenkaan ymmärtämään sitä, miksi tietyt tuotemerkit ja valmistajat olisivat muka muita parempia. Miksi maksaisin 149,90€ farkuista, joissa lukee pesulapussa Diesel, jos saan lähimmästä tavaratalosta malliltaan, väriltään ja laadultaan täysin vastaavat Dallas-merkkiset yli satasen halvemmalla? Kun ei tavan ohikulkija kuitenkaan ole ainakaan tähän mennessä pyytänyt näyttämään housujen pesulappua, että "Onhan nuo nyt varmasti Levikset tai Dieselit".

Ja kun kengistä oli puhe, vain valkoinen on kuulemma hyväksytty väri nykyään. Arvatkaapa mitä? Ihan sama. En suostu maksamaan ylimääräistä siitä, että saan kengän sivuun pikkuruisen krokotiililogon ja kaupan päälle joudun putsaamaan ja puleeraamaan jalkineita joka käyttökerran jälkeen, kun valkeus on muuttunut harmaudeksi. Siispä ostan vastaisuudessakin - ihan kiusallanikin - Anttilan sopuhintaisia ja käytännöllisiä RUSKEITA kenkiä. Sopivat monien vaatteiden kanssa eikä lika näy niin helposti. Siinäpä teille muotigurut, tukehtukaa kiukkuunne.

No, itse pääasia jäi nyt vähän ajatuksenvirran jalkoihin. Avautumisen aiheena oli siis muiden asioihin puuttuminen. En ainakaan itse muista kyseisien herrojen elämäntyyliä arvostelleeni (paitsi nyt). Enkä tietääkseni ole myöskään ohjeistanut heitä ajanviettoaktiviteeteissa. Jotenkin kummasti heillä kuitenkin näyttää olevan siihen oikeus. Sen vain sanon, että ainakaan minä en ole se, joka aina maanantaisin raahautuu töihin kasvot pöhöttyneinä ja silmät turvoksissa valittaen, kuinka vieläkin on huono olo eikä yöllä saanut hikoilulta ja tärinältä nukuttua.

Kyllä sitä nyt varmaan pitää itsekin ruveta siihen. Onhan aina mukavampaa palata rentouttavan viikonlopun jälkeen töihin entistä rasittuneempana.