Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukijat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lukijat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. heinäkuuta 2011

"Vuosi nuoruudestani" + Day 1: Your favorite song

Haa, kummallista... Julkaisin tämän blogin ensimmäisen tekstin noin vuosi sitten. Vähän alle, mutta kuitenkin. Olin silloin varma, etten jaksaisi pitää tätä yllä paria kuukautta kauempaa ja ettei kukaan kuitenkaan tätä lukisi. Ensinmainittu uhkakuva ei näköjään ainakaan toteutunut. Siitä en tiedä, lukeeko tätä kukaan oikeasti, ainakaan mielellään, mutta ainakin tilastot näyttävät yhtä  lukijaksi ilmoittautunutta. Kuka tietää, jos tekohengitän sellaistaseonia vielä toisen vuoden, ehkä niitä on sitten jo kaksi.

Tässä vaiheessa katsoin soveliaaksi kiittää ja pyytää anteeksi kaikilta niiltä, jotka vahingossa tai masokistisuuttaan ovat eksyneet lukemaan. Kiitos. Ja anteeksi. Yritän parantaa jatkossa tapani ja kirjoittaa ihan oikeistakin asioista, ei pelkästään musiikista tai siitä, kuinka kurjaa kaikki on. Ihan totta, en ole niin huono ihminen kuin annan ymmärtää. Toivottavasti. Ja muistan kyllä, että lupasin jo kerran aiemminkin olla valittamatta, enkä sitten ollutkaan. Tällä kertaa yritän tosissani jättää sitä vähemmälle.

Mutta sitten ihan toiseen juttuun. Matkin taas muita kun en muuta keksi. Toisin sanoen ajattelin aloittaa julkaisemaan monille varmasti tuttua "30 day song challenge" -luetteloa, eli listaan 30 päivän ajan eri tavoin määritettyjä kappaleita, yhden päivässä. Tämä(kin) idea lähti blogin (tähän mennessä) ainoalta "viralliselta" lukijalta. Jälleen kerran: kiitos ja anteeksi. Mutta aloitetaan:

Day 1: Your favorite song