Perusavautuminen

On vähän jäänyt tämä kirjoittelu viime aikoina vähemmälle. Meinaa olla työmaalla kiirus näetsen. Ei oikein ole jaksanut mihinkään keskittyä, työt ja koira vie kaiken ajan. Alkaa olla hiukan rasittunut olo hiljalleen... Sitä se teettää, kun herää joka (arki)aamu puoli kuudelta, lähtee seitsemäksi töihin ja joskus iltaseitsemän maissa palailee kotiin. Siitä sitten lenkittämään koiraa ja hetkeksi touhuamaan koirapuistoon. Yhtäkkiä kello käykin kymmentä illalla, joten ei kun solupinnat vaateriin ja seuraavana aamuna homma alkaa alusta.

Hauskuutta ei suinkaan vähennä se, että viime aikoina on taas vaivannut unettomuus. Esimerkkinä viime yö: yritin päästä ajoissa maate, menin pötkölleni jo kymmenen jälkeen. Vaan ei, kaiken maailman töihin liittyvät asiat alkoivat pyöriä mielessä ja yhtäkkiä kello olikin yli neljä. On jokseenkin mieltä ylentävää todeta, ettei kannata edes yrittää nukkua viimeistä jäljellä olevaa tuntia ennen kellonsoittoa. Koira oli kovin kummissaan kun nousin niin aikaisin keittelemään kahvia. Jatkoi sitten uniaan vielä hetken.

Että tämmöistä tällä kertaa. Älkää suuttuko, jos ei hetkeen tule päivityksiä. Tai ehkä se on vain parempi.

Olenko epäonnistunut koirani kasvatuksessa?

Tällä kertaa en jaksa alustaa vaan menen suoraan asiaan, ärsyttää sen verran pahasti.

 

Kävin pitkästä aikaa koirapuistossa hurtan kanssa. Pienten puolella tietysti, pienehkö kun tuo on. Kaveri oli innoissaan ja touhusi parin muun vipeltäjän kanssa suurella riemulla.

No, puistolle sitten saapui keski-ikäinen nainen isohkon koiran kanssa, ilmeisesti joku isompi terrieri. Koira riuhtoi ja repi hihnassa päästäkseen aitaukseen, ja kun isojen puoli oli tyhjä, rouva päätti päästää sen pienten joukkoon.

Saman tien irti päästyään rohjake ryntäsi kolme kertaa itseään pienempien päälle ja miltei tallasi yhden jalkoihinsakin. Samalla alkoi haukkuminen ja hyökkäily - melko rajun näköinenkin, voisin sanoa. Jotenkin tuntui, että koira oli enemmän tosissaan kuin leikkimielellä.

 

Pari koiranomistajaa keräili kamppeensa ja poistui paikalta riehumisen alettua, itsekin huutelin pentua luokse. Isompi koira oli kuitenkin alkanut jahdata sitä ympäri aitausta, eikä se päässyt karkuun. Niinpä se yritti tietysti puolustautua, näytti hampaita ja murisi merkiksi, että toinen tajuaisi lopettaa.

Kun mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja isompi rakki härkki härkkimistään, oma tappijalkani jatkoi ärinää ja hampaiden näyttelyä. Tässä vaiheessa tyytyväisenä hymistellyt rouvashenkilö ilmoitti, että "tänne ei tarvii jatkossa tulla, jos ei koira osaa käyttäytyä muiden kanssa".

 

Siinä vaiheessa katkesi viimeinen korsi, repäisin isomman koiran pois omani luota ja painuin tieheni. Saatoin hihnaa kytkiessä päästellä ilmoille muutamia valittuja mielipiteitä eräiden ihmisten sopivuudesta koiranomistajiksi ja kyvystä kouluttaa rakkejaan.

Loukkaantuneen oloisena jäi parivaljakko keskenään häkkiin seisomaan. Kyllä korpesi, perkele.

Eläinasiaa, huomio koirattomat koirien ystävät!

Ohjelmoidaanko ihmisiin syntyessä joku idiotismia aiheuttava roskaohjelma? Vai puuttuuko suurimmalta osalta vain tyystin se kuuluisa pelisilmä? Vai onko kansa vain luonnostaan tyhmää? Tätä olen viime aikoina pohtinut tallustellessani koiran kanssa pitkin puistoja.

Ongelma on nimittäin se, että olen yrittänyt opettaa hurttaa kulkemaan hihnassa nätisti ja ymmärtämään, että kaikkia vastaantulijoita ei tarvitse käydä tervehtimässä eikä autoja jahdata. Itsellä ainakin on ollut tapana, että jos huomaan jonkun selvästi kouluttavan koiraansa, painelen vähin äänin ohi kiinnittämättä asiaan sen enempää huomiota. EN SIIS VÄKISIN TUNGE KOIRAN LUOKSE JA YRITÄ SILITTÄÄ SITÄ ILMAN LUPAA!!!

Anteeksi Caps Lock, mutta kun ärsyttää. Yritä nyt saada eläin olemaan rauhallinen ja jättämään ihmiset omaan arvoonsa, kun joka toisen ohikulkijan pitää päästä kimittämään sille ja villitsemään sitä. Ja auta armias kun komennat sitä rauhoittumaan: kyllä tulee mummokansalta niin paheksuvia katseita, että "kauheaa eläinrääkkäystä" ja "kaikille sitä lemmikkejä annetaankin". Eivät vaan tahdo ymmärtää, että yritän kitkeä pois hyppimistä ja riehumista hihnassa.

Vaan ei... Kun käsket koiran alas, vastaus kuuluu poikkeuksetta seuraavasti: "Kyllä minun päälle saa hyppiä, ei se mitään". Niin, SINUN päälle. Mutta entäs ne, jotka eivät siitä pidä? Tai kun koira käy kiinni lapasiin, vaikkakin leikkimielessä: "Ai, olisko ne kivat? No voit sä niitä vähän repiä!" VAAN KUN EI VOI! Ymmärtäkää, hyvät ihmiset, että OMISTAJAA harmittaa ostaa joka viikko uudet hanskat sen takia, että lemmikki ei opi ymmärtämään sitä, että repiminen on kiellettyä.

Mutta totta puhuakseni löytyy myös ihmisiä, jotka ovat nämä asiat sisäistäneet. Pääsääntöisesti tämä joukko koostuu muista koiranomistajista ja niistä, jotka eivät koirista pidä. On niitä, jotka kauempaa kyselevät kiinnostuneena koirasta, mutta eivät tule lähelle häiritsemään eläimen keskittymistä. Ja sitten niitä, jotka tiedostavat tilanteen, vaihtavat ymmärtävän katseen ja jatkavat matkaa. Eikä meikäläistä haittaa, jos koiran tervehtimiseen kysyy luvan ja pitää kiinni yhteisistä säännöistä hyppimisen ja repimisen suhteen.

Valitettavan usein, noin kahdeksassa tapauksessa kymmenestä tullaan kuitenkin edes isäntää tervehtimättä lepertelemään koiralle ja annetaan sen tehdä, mitä huvittaa. Ärsyttää.