...ja sekin synkkä ja ikävä

Vielä yksi päivä ja vuoden synkin aika alkaa olla jälleen selätetty. Seuraavaksi voidaankin katseet kääntää seuraavaan vuoteen, mihin liittyy taas yksi tekosyy koota yhteen niin kutsutut ystävät ja muut hyvänpäivän tutut ratkiriemukkaaseen illanviettoon. Tarkoitan tietenkin uuden vuoden vastaanottajaisia vuoden viimeisenä päivänä.

Haloo: mitä järkeä on juhlia sitä, että taas lähdetään rimpuilemaan yhden kalenterijakson läpi? Pikkupierussa vannotaan pyhästi, että ensi vuonna lopetetaan tupakointi ja vähennetään alkoholin kulutusta samalla, kun oikeassa kädessä keikkuu kuohuviinilasi ja vasemmalla työnnetään suuhun uutta Marlboroa juuri sammutetun tilalle.

Mikään ei kuitenkaan muutu. Eipäs, vaan muuttuu sittenkin: muutama numero muuttuu suuremmaksi. Vuosiluku nousee pykälän, bensan hinta pari pykälää ja pankkilainojen korot tasaisen tappavasti koko vuoden läpi. Muuten kaikki pysyy ennallaan, mitä nyt maailmassa on taas muutama silmäpuoli ja sokea lisää kun taas piti mennä sohlaamaan ilotulitteiden kanssa.

Kauppiaat kyllä hierovat karvaisia käsiään yhteen tyytyväisyyttä hykerrellen, kun jouluna hyvin ylensyöneet suomalaiset vaeltavat kinkkukrapulassaan marketteihin hakemaan sitä iänikuista nakkipakettia ja perunasalaattivuorta. Niiden voimalla onkin eri mukavaa toivottaa mennyt vuosi huitsin nevadaan ja vastaavasti ottaa uusi vastaan.

S-marketin kassalta jatketaan sujuvasti Alkon puolelle tyhjentämään varastot halvasta kuohuviinistä, jota sitten irvistellen litkitään pakon edessä paukkupakkasessa jonkun torin laidassa roomalainen kynttilä kainalossa. Tässä vaiheessa noin puolella paikalle vaivautuneista onkin jo silmä mustana a) skumppapullon korkin b) kaverin nyrkin c) raketin iskeydyttyä kivuliaasti juhlijan kasvoihin. Ai että, kyllä onkin kivaa.

Välipäivät kulutetaan jälleen kerran sujuvasti tavaratalojen palautus- ja vaihtorumbassa, kun mummon ostamat kalsarit olivatkin liian pienet tai poika saikin väärän muoviukon. Itkuhan siitä tuli jouluaattona, mutta sehän kuuluu vain asiaan. Eikä hätä ole tämän näköinen, onneksi kuitit tuli säilytettyä. Eihän kakara tajunnut parkumiseltaan edes avata lelun pakettia, joten sekin on vielä vaihtokelpoista tavaraa.

Mutta asiassa on ihan oikeasti hyväkin puoli: alennusmyynnit. Vaate- ja kirjakauppojen alelaarit pursuavat usein tuotteita, jotka eivät joululahjoiksi kelvanneet, mutta meikäläinen hyödyntää sitä surutta. Kirjahyllyyn löytyy kivasti täytettä ja vaatekomero saa pari uutta alennuspaitaa sekä useita sukkia (kolme paria kahden hinnalla).

Vuodenvaihteen kökötän kuitenkin visusti neljän seinän sisällä. Ei innosta kohdata kadulla tuiki tuntemattomia, hoipertelevia teinejä, jotka sopertaen toivottavat hyvää uutta vuotta kaikille vastaantulijoille.

Kirjallista kirjalistaa

Tervepä taasen. Tällä kertaa keskitytään kirjallisuuteen. Bongasin nimittäin niin Naama-aapisesta kuin useammastakin lukemastani/seuraamastani blogista (uskomattoman typerä sana...) tämmöisen listan kirjoista, jotka ihmisen ilmeisesti pitäisi elämänsä aikana lukea. Ennen kuin listaan kyseiset kirjat ja omat tulokseni, pari asiaa.

Ensinnäkin: jos allekirjoittaneen mielipidettä kysyttäisiin, lista on epälooginen. Siitä puuttuu paljon kirjoja ja toisaalta taas joukossa on paljon turhuuksia. Toiseksi: lista on epäpätevä siinä suhteessa, että vain suomen kieltä sujuvasti ymmärtävän on mahdollista lukea kaikki. Osaa mainitusta kotimaisesta tuotannosta kun ei ole käännetty ulkomaaksi. Vaan sitten asiaan:

1. Mika Waltari - Sinuhe egyptiläinen
2. J.R.R. Tolkien - Taru sormusten herrasta
3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas
4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä
5. Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla 1-3
6. Agatha Christie - Kymmenen pientä neekeripoikaa
7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus
8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja
9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille
10. Astrid Lindgren - Veljeni Leijonamieli
11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku prinssi
12. J.K. Rowling - Harry Potter -sarja
13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys
14. George Orwell - Vuonna 1984
15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija
16. Elias Lönnrot - Kalevala
17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo
18. Sofi Oksanen - Puhdistus
19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu
20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
21. Richard Bach - Lokki Joonatan
22. Umberto Eco - Ruusun nimi
23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti
24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut I-III
25. Dan Brown - Da Vinci -koodi
26. Enid Blyton - Viisikko-sarja
27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase
28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri
29. Goscinny & Uderzo - Asterix-sarja
30. John Irving - Garpin maailma
31. Louisa May Alcott - Pikku naisia
32. Victor Hugo - Kurjat
33. C.S. Lewis - Narnian tarinat
34. A.A. Milne - Nalle Puh
35. Henri Charriete - Vanki nimeltä Papillon
36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia
37. Emily Brontë - Humiseva harju
38. William Golding - Kärpästen herra
39. Juhani Aho - Rautatie
40. Leo Tolstoi - Anna Karenina
41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli
42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001
43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa
44. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani
45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5
46. Isaac Asimov - Säätiö
47. Aapeli - Pikku Pietarin piha
48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha
49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa
50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää
51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut
52. Albert Camus - Sivullinen
53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu
54. Hergé - Tintti-sarja
55. Miguel Cervantes - Don Quijote
56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira
57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut
58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
59. Herman Hesse - Lasihelmipeli
60. Günter Grass - Peltirumpu
61. Jostein Gaarder - Sofian maailma
62. Leon Uris - Exodus
63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö
64. Ilmari Kianto - Punainen viiva
65. Franz Kafka - Oikeusjuttu
66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä
67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut ihmemaassa
68. John Steinbeck - Eedenistä itään
69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie
70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin
71. Jules Verna - Maailman ympäri 80 päivässä
72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa
73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa
74. Giovanni Boccaccio - Decamerone
75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva
76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys
77. Homeros - Odysseia
78. Peter Hoeg - Lumen taju
79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira
80. William Shakespeare - Hamlet
81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja
82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia
83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia
84. Thomas Harris - Uhrilampaat
85. Raymond Chandler - Syvä uni
86. Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani
87. Deborah Spungen - Nancy
88. Stephen King - Hohto
89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla
90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat
91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi
92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo
93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu
95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja
96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran
97. Veijo Meri - Manillaköysi
98. Maria Jotuni - Huojuva talo
99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän
100. Jan Guillou - Pahuus

Tulos: 37 luettua (lihavoidut) ja 7 keskeneräistä (kursivoidut). Hävettävän vähän. Täytyy tunnustaa, että listassa on monta teosta, joista en ole eläissäni edes kuullut. Ja kuten jo alussa mainitsin, monta sellaista, joilla ei olisi tähän luetteloon mitään asiaa. Esimerkkeinä nyt vaikkapa Da Vinci -koodi, Harry Potterit ja Juoppohullun päiväkirja. Täysin turhaa ja tyhjänpäiväistä höttöä. Siis ainakin DV-K ja "Juoppis". Pottereista en osaa sanoa, kun en ole lukenut. Enkä lue.

Lisäksi osalla kirjailijoista olisi paljon parempia ja tunnetumpiakin tuotoksia. Otetaan vaikka John Steinbeck: monelta muultakin oli mainittu useampia teoksia, missä siis on Hiiriä ja ihmisiä? Tai Salman Rushdien Saatanalliset säkeet? Ja mikä järki koko listassa ylipäätään on? Joukossa on siis ilman muuta kirjallisuuden klassikoita, mutta toisaalta myös tyhjänpäiväisyyksiä.

Liikaa en tahdo kritisoida, koska en ole suurinta osaa edes lukenut. Kuitenkin haluan ilmaista ajatukseni siitä, että monta opusta tästä puuttuu ja osan voisi huoletta poistaa. Täytynee kuitenkin tulevaisuudessa vierailla paikallisessa kirjastossa ja ryhtyä sivistämään itseään. Ehkä sitä sitten ymmärtää, millä logiikalla tämä on koottu.

Puuhastelua

Nyt ei ahdista. Nyt jopa hymyilyttää. Ihan oikeasti. Asia on nimittäin niin, että yleensä tähän vuodenaikaan allekirjoittaneelle alkaa muodostua voimakkaita stressireaktioita. Syy niihin on selvä: se on lähestyvä joulu, tosin ei siinä mielessä kuin varmaan kuvittelit. Se ei johdu järjestelykiireestä, lahjapaineista, valtavista määristä ruoanlaittoa tai asunnon kiillottamisesta hiki otsalla.

Ei, se johtuu muiden ihmisten kiireestä ja hermoilusta. Nähkääs, en harrasta lahjojen ostoa, joten en joudu miettimään, että "onkohan tämä nyt hyvä" tai "mitähän se Juuso-Matilda tykkää tästä". Kotiini en kutsu ketään "rauhoittumaan" jouluksi, joten siivouksesta tai muista järjestelyistä en ota paineita. Ruokaakaan ei samasta syystä tarvitse laittaa kymmenelle tuhannelle sukulaiselle ja kylänmiehelle.

Joulu on perinteisesti meikäläiselle se aika vuodesta, kun voi hyvällä omallatunnolla sulkea puhelimen ja avata ensimmäisen niistä pyhiksi varatuista kirjoista. Ei tarvitse vastailla kaikenmoisiin "hyvän" joulun toivotuksiin tekopirteillä, muka-hauskoilla ja nokkelilla-pokkelilla tekstiviesteillä, kunhan malttaa pitää matkaviestimensä sulki-tilassa. Jos se Maire-täti tai vastaava puolituttu siitä suuttuu, tehköön niin. Ei vaikuta meikäläisen arkeen.

Mutta se rauhoittumisen juhlaa edeltävä rauhattomuus. Se on myrkkyä. Marketin pihasta ei löydä kirveelläkään parkkipaikkaa. Kassalle saa jauhelihapakettinsa kanssa jonottaa Kiinasta asti. Kanssaolennot huokailevat kärsimättöminä ostoskärryt turvoksissa minä-pissaan-syliin-nukkeja, hermojaraastavilla ääniefekteillä varustettuja action-leluja, kolmenkymmenen kilon pakastekinkkuja (joista puolet jää syömättä) ja punaisia tonttutilpehöörikoristeita. Kaikilla on kuuma ja kiire, kun pitäisi vielä perunalaatikkokin laittaa.

Koko komeuden kruunaavat joka ikisessä kioskissa ja kyläkaupassa iloisesti kajahtelevat, loppuunkalutut joulurenkutukset, joiden sulosävelten tahtiin murenevat riekaleisten hermojen viimeisetkin rippeet. Niiltä ei saa rauhaa missään - ja mikä parasta, monet tavaratalot ja kaupat ovat keksineet mainion idean asentaa kaiuttimet myös ulkotiloihin, jotta ohikulkijoiltakaan ei mene ohi tilaisuus muodostaa itselleen vuosistressiä. Ja tottahan sen Joulumaan huudattaminen pitää tätä nykyä aloittaa jo juhannuksena tai viimeistään koulujen alkamisen aikaan.

Kotona sitten kaivetaan mapista pölyttynyt osoitekirja ja aletaan pohtia, kenelle laitetaan hassunhauska pukkikortti, kuka taas saa kauniin lumisen metsämaiseman ja mahtaisiko serkkutyttö tykätä enemmän enkelistä vai joulukuusen kuvasta. Ensin muistellaan kuitenkin, keneltä ei saatu viime vuonna korttia, sille ei ainakaan tarvitse sitten laittaa. Sitä saa mitä tilaa, hahhah. Vieressä Timo-Tapio repii hihasta ja huutaa pää punaisena, kun pikkusisko on avannut joulukalenterista kaikki luukut ja syönyt suklaat. Ja ei muuta kuin kortit nippuun ja takaisin kauppaan hakemaan uutta, järkyttävän hintaista Toy Story -suklaakalenteria - jo neljättä laatuaan.

Työpaikalta livistetään etuajassa, jotta ehdittäisiin varmasti ajoissa lihatiskille jonottamaan kolmeksi tunniksi niitä kinkkuja, jotka myydään loppuun nenän edestä. No, ei hätä ole tämän näköinen, onhan niitä muissa kaupoissa. Tekemättä jääneet työt painavat mieltä, mutta ehtiihän sitä sitten välipäivinä samalla, kun ravaa hankkimassa lapsille raketteja ja aikuisille halpaa kuohuviiniä. Ai niin, siitä tulikin mieleen, että Alkossa pitää käydä samalla hakemassa jouluoluet ja -viinit ruokapöytään. Ja sitä hyvää glögiä pitää olla. Muuten pappa suuttuu ja joulu on pilalla koko perheeltä.

Hyvät ihmiset: tehkää kuten minä teen tänä jouluna. Pitäkää pari viikkoa lomaa juuri ennen pyhiä. Nyt voin käydä kaupassa ennen iltapäivän ruuhkia eikä tarvitse katsella punakoita ja puhisevia naamoja kilometrien jonoissa. Illalla voi istuskella sitten rauhassa ja naureskella partaansa. Sopikaa tuttavien kesken, että kortteja ja lahjoja ei vaihdella. Säästyy rahat ja mielenterveys. Ilmoittakaa, ettette ole pyhien aikaan tavattavissa tai puhelimen päässä. Ei tarvitse miettiä typeriä joulutervehdyksiä tai "yllätysvisiittejä". Älkää kutsuko vieraita jouluksi, olkaa itseksenne tai perheen kesken. Ei tarvitse puunata tai kuoria säkillistä perunoita. Jälleen säästyy rahat ja mielenterveys.

Tänä jouluna siis tajusin tehdä omat järjestelyni ajoissa ja näillä eväillä voin nauttia täysin siemauksin stressittömästä joulukuusta. Teille muille toivotan sietämätöntä joulun odotusta!

PS.
Ja lapset: se aikuisten mehulta haiseva joulupukki on oikeasti naapurin pedofiili, jonka isi palkkasi käymään ja lupasi siitä hyvästä pullon sitä veden näköistä juomaa. Sillä on vain naamari päässä. Ihme, jos ette sitä vielä ole tuohon ikään tajunneet. Sen paketista paljastuneen robottikoiran haki äiti Anttilasta tai Prismasta. Todennäköisesti pari tuntia ennen lahjojen jakoa, kun meinasi unohtua tyystin, pirulainen.

Lomailua työn merkeissä

Kylläpä vainen oli mukavaa aloittaa joululoma pitkän työputken jälkeen. Tai siis olisi ollut. Ensimmäisen lomaviikon - tai osan siitä - nimittäin kulutin näppärästi työpisteellä. Syy tähän löytyy siitä, että eräs "melko" mittava työtehtävä oli sivuutettu johtoportaassa olankohautuksella, ja nyt lähestyvä määräpäivä sai sielläkin yhtäkkiä kämmenet hikoamaan.

Vaan ei hätää: onneksi on alempi johtoporras, jolle voi sujuvasti kaataa tämmöiset pikatilanteet kuin ohimennen tyyliin "Hei, tää homma on annettu meille tehtäväksi kesäkuussa. Että ottakaapa ongelmaksenne ja raapikaahan tää monen kuukauden projekti kasaan. Niin joo, ja deadline on muuten viikon päästä". Että kiitos tästäkin nyt sitten.

Omalta osaltani tämä aiheutti sen, että jätin ensin pari vapaapäivää väliin, että "työryhmä" pääsi asiassa edes alkuun. Sen jälkeen tehtiin viikko raakaa työtä, pyydettiin lisäaikaa, saatiin sitä, tehtiin lisää töitä ja lopulta alkoi tulosta syntyä. Sillä kustannuksella, että työaikasuunnitelmaan merkityt muutama vuosilomapäivä vaihtuivat merkintään "Normaalit tunnit 8". Siis päässäni.

Kun projekti lopulta saatiin hirveällä kiireellä edes nimellisesti päätökseen, en enää edes jaksanut alkaa tapella niistä muutamasta päivästä. Ilmeisesti ne on nyt sitten kirjoissa ja kansissa kulutettu. Vaan samapa tuo, tärkeintä kuitenkin nyt on se, että työ valmistui määräaikaan mennessä ja suhteellisen kunniakkaalla lopputuloksella. Ei ainakaan pomon tarvitse esitellessään pahemmin punastella, vaan voi hymyillen ottaa vastaan omien esimiestensä tyytyväiset nyökkäilyt. Tai niinhän sitä voisi äkkiseltään kuvitella.

No, nyt kun sitten sain loman alkuun, niin eikös puhelin soinut jo heti ensimmäisenä päivänä pariin otteeseen. Nähtävästi viimeisimmät tallennetut versiot olivat mystisesti kadonneet kovalevyltä. Onneksi hätä ei ollut tämän näköinen, vaan viimeisimmät muutokset ennen lopullisten versioiden tallentamista olivat suhteellisen pieniä ja ne oli helppo neuvoa puhelimitse. Joka tapauksessa lämmitti valtavasti mieltä saada tunnustusta tehdystä työstä: "Ei se sitten ihan putkeen mennyt . Yritäs nyt seuraavalla kerralla olla vähän huolellisempi näiden töiden kanssa. No mutta meillähän on aikaa täällä tätä korjailla tässä sivussa. *tuut-tuut-tuut-tuut-tuut*"

Että näin meillä päin hoidetaan asiat: saadaan tehtävä, unohdetaan tehdä se, kaadetaan se alaisille viime hetkellä (tai vähän sen jälkeen) ja sysätään samalla vastuu siitä pois itseltä. Lopulta, kun käsketty ryhmä saa tulosta aikaan, otetaan itse vastaan positiivinen palaute. Toisaalta taas, jos palaute on kriittistä, on helppo ilmoittaa, että syy löytyy epäpätevistä alaisista. Lisäksi oma urakka helpottuu, kun kaikki epämiellyttävät työt voi jatkaa suoraan alaspäin. Jää paremmin aikaakin puuhailla kaikkea muuta ja sekoittaa kaikkien työt.

Tästäkin voisin antaa esimerkin: tehtäviini kuuluu suunnitella tietyissä jaksoissa oman osastoni vuoden työtehtävät ja työajat niihin liittyen. Käytännössä se tehdään kahdella lomakkeella: kausisuunnitelma ja työaikataulukko. No, olin ehtinyt aloittaa ensi kevään suunnittelua ja alustava suunnitelma oli valmis ja tallennettu. Kun edellä puitu tehtävä keskeytti suunnitelman laatimisen, jätin sen hautumaan ja ajattelin jatkaa siitä loman jälkeen.

Ihan niinhän tarina ei sitten mennytkään... Sillä välin, kun työstimme projektiamme, oli iki-ihana pomomies käynyt tutkimassa tekemäni raakileen. Ja koska omien hommien tekeminen ilmeisesti ei maistunut, oli koko pohja pyyhitty tyhjäksi ja tilalle tallennettu edellisen kesän suunnitelmat, joihin oli käytännössä vaihdettu päivämäärät. Sinänsä ihan ok, koska kevään syklissä keskitytään melkolailla samantyyppisiin asioihin kuin kesän aikana. Muutetut päivämäärät nyt vaan eivät täsmää kevään aikatauluun.

Toisin sanoen: on mahtavaa palata lomalta parin viikon päästä, kun tietää jo valmiiksi, että saa taas kaivaa mapeista toimintaa ohjaavat asiakirjat ja aloittaa koko suunnitteluprosessin A:sta. Varsinkin, kun se tietää taas massiivista määrää ylitunteja. Työ nimittäin oli sellaisessa vaiheessa, että varsinainen virka-aika olisi mahdollistanut valmiiksi saamisen ajoissa. Tässä tilanteessa siitä ei ole toivoakaan. Ja taas saa kuulla kyvyttömyydestä käyttää hyödyksi annettu apu ja hoitaa työtehtävät ajoissa loppuun.

Hyvää vitun joulua vaan itse kullekin.