En yleensä ole mikään varsinainen hempeilijä, mutta eikös sitä sanota, että poikkeus vahvistaa säännön? Tässä tapauksessa poikkeuksen tekee jo aiemminkin mainitsemani laulaja/lauluntekijä Katie Melua. Käytän tässä tilaisuuden hyväkseni ja tuon esiin sen "herkän taiteilijasielun". Varmaan kadun sitä jossain vaiheessa, mutta sillä uhallakin.
Tytöllä on hauska ääni ja kappaleita pystyy kuuntelemaan sujuvasti sekä taustamusiikkina että ihan varta vasten. Vaikka mukana on nopeampiakin raitoja, varsinaisesti vaikutuksen ovat alusta asti tehneet hitaammat tunnelmoinnit. Biisien äänimaailma ja fiilis on välillä jopa käsin kosketeltavan aistikas. Vaikka sanoitukset ovatkin toisinaan niin sanotusti peruskauraa, joukossa on huomattavan paljon sellaista tekstiä, joka ainakin itseäni koskettaa.
Yksi kauneimmista on varmaan Closest Thing to Crazy, joka jotenkin oudosti tuo mieleen paljon hyviä, mutta toisaalta myös pahoja hetkiä. Kappaleen teksti putoaa kategoriaan "perussettiä". Silti siinä on ainakin omasta mielestäni jotain mystisen nättiä. Taustalla soiva akustinen kitara ja tyylikkäästi toteutetut jouset luovat herkän ja kauniin tunnelman, eikä biisiä ole pilattu typerällä eruoviisunostatuksella, jolla on saatu monta rauhallista ja mukavaa raitaa pilattua.
Ehkä hieman omaperäisemmillä sanoituksilla varustettu Nine Million Bicycles saa jostain ihmeen syystä aina hymyn nousemaan esiin, jopa huonommillakin hetkillä. Lyriikoissa on jotain niin häpeämättömän elämäniloista hyväntuulisuutta, että se tarttuu. Tässäkin kappaleessa akustinen kitara luo rauhoittavan pohjavireen, jota säestetään huilulla ja kevyesti taustalla soivilla jousilla. Sanokaa mitä sanotte, mutta tykkään.
Yksi ehdottomista suosikeistani on kuitenkin hiukan nopeatempoisempi (mutta silti varmaan slovariluokkaan osuva) If You Were a Sailboat, jonka kertosäkeestä myös tämän julkaisun otsikko on napattu. Sinänsä tämän tyyppisiä biisejä on maailma pullollaan, mutta Katien ääni, lyriikat ja - jälleen kerran - akustinen kitara jousitaustan kanssa nostavat tämän yhdeksi lempikappaleistani. Tulee aina semmoinen olo, että "tuollaisen rakkauden minäkin haluan löytää".
Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä haluan nostaa esiin kappaleen nimeltä Spider's Web. Tämä ei niinkään ole "rakkauslaulu" kuin kannanotto maailman nykytilanteeseen, eritoten erilaisiin kriiseihin ja kahakoihin ympäri maapalloa. Vähän raskaammin rummuin, sähkökitaroin ja pianoin sävytetty biisi saa lopussa pienen nostatuksen, mutta jotenkin se ei tässä häiritse. Sanoma on kuitenkin tärkein. Tästä ei löydy kunnollista videota, joten pistin liven. Ei kalpene yhtään studioversion rinnalla.
Nyt on sitten tullut se hetki kun saa nauraa ja solvata. Kyllä, minä tykkään näteistä kappaleista. Kyllä, uskalsin kertoa asian tosi rohkeasti nimettömänä netissä. Olen nyt kuitenkin sitä mieltä, että mieskin saa kuunnella jotain muuta kuin Pate Mustajärveä ja Metallicaa. Ja satun pitämään vähän rauhallisemmasta musiikista silloin tällöin. Joitakin se tuntuu haittaavan, miehen mitta kun tuntuu olevan se, kuinka raskasta heviä kuuntelee.
Laitetaan tähän loppuun vielä linkki yhteen Katien reippaammista kappaleista niin ei mene ihan herkistelyksi: Crawling Up a Hill. Muistuttaa muuten tämäkin välillä omaa elämää. Kiitos ja näkemiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti