Eilen illalla lueskelin blogia Maailma on kyllä kumma paikka. Blogin kirjoittaja Hanna otti viimeisimmässä tekstissään kantaa Japanin maanjäristykseen ja sitä seuranneisiin "oheistuotteisiin", kuten tsunamiin ja ydinvoimalaonnettomuuteen. Nyt täytyy sanoa, että kyseinen kirjoitus sai allekirjoittaneenkin ajattelemaan omaa olemista uudesta näkövinkkelistä.
Taitaa valitettavasti olla niin, että suurin osa julkaisemistani avautumisista on ollut lähinnä valitusta siitä, miten kaikki on huonosti ja mikään ei suju, yhy-yhy-nyyh-niisk-itku-potku. Voi hellanlettas sentään, mitä itkemistä. Asiahan on nimittäin nyt sillä tavalla, että verrattuna moniin muihin tällä planeetalla taapertajiin olen melkoisen hyväosainen. Mitä väliä, jos lahjoittaa viikossa muutaman tunnin vapaa-aikaansa hyväntekeväisyyteen firmalle tai jos lauantai-iltana on vähän yksinäinen olo?
Taitaa olla aika ottaa itseään niskasta kiinni ja ravistaa oikein huolella. Rupesi oikein ärsyttämään oma vinkuminen ja angstaaminen. Piti ihan käydä peilin edessä ja haistattaa itselleen se kuuluisa pitkä ja v-alkuinen ruma sana.
...
Ja seuraavassa julkaisussa on kuitenkin taas kaikki huonosti.
Vinkuminen ja angstaaminenkin ovat joskus paikallaan. Kyllä sitä harrastetaan kummapaikassakin. Lue vaikka viimeisin tekstini.
VastaaPoistaOlen myös erittäin otettu siitä, että joku on alkanut ajatella mun tekstin perusteella. Tuntuu vallan hassulta sellainen. Kiva kuitenkin huomata, ettei nyt aivan turhaan kirjoita. (Vaikka paikoin blogini sisältö kumiseekin ajatuksellista tyhjyyttä, myönnetään.)
Sun blogi on mielenkiintoinen. Jos ei ennen niin nyt sillä on ainakin yksi lukija. :)
Oho. Lukija. Sehän siis tarkoittaa, että pitää ruveta kiinnittämään oikeasti huomiota sisältöön. :)
VastaaPoistaMutta joo, olen lueskellut kummapaikkaa nyt vähän reilun vuoden ja osaltaan se vaikutti siihen, että päätin alkaa pitää omaakin. Täällä on aika hyvä purkaa ajatuksia. Vähän kuin päiväkirja, mutta julkinen.